tiistai 31. toukokuuta 2011

Cityperunat

Huuuuuuh, tässä siis kuvamateriaalia kollaasi meidän cityperunoista
Kyllä voin 100% hyvällä omallatunnolla uskoa, että saadaan omaa perunaa juhannukseksi, nam. Olivat pienokaiset viikon reissun jälkeen kasvaneet hurjasti. Nyt reilu 40-50cm varret tulleet esiin. Ja kyllä, tekisi mieli vähän mullan alle kurkistaa paljonko siellä on mukuloita, mutta isännältä on tullut hyvin tiukka ei. ehkä jonain päivänä salaa kurkistan ;)


Ja erittäin hyvin viihtyy rupsakassa Ikean muovikassissa, rottinkipyykkikorissa ollaan vielä selvästi kakkossijalla.


Salaatitkin olivat kasvaneet jo maisteluasteelle, pikku salaattikin niistä jo tehtiin ja on kyllä paaaaaaljon parempia kuin kaupan vastaavat. nam
Paljon siellä vielä kaikkea kasvaa
  • retiisiä
  • sipulia
  • kurkkua ja kesäkurpitsaa
  • 5 eri lajia chiliä nekin jo ihan HURJAN suuret
  • mausteita ; tilliä, basilikaa, kurkkuyrttiä, timjamia, persiljaa, ruohosipulia you name it!
  • 2 eri tomaattia
  • mansikkaa 
  • munakoisoa ?!&%#?
  • meloonia
En edes muista kaikkia :D näkeehän ne sitten mitä sieltä tulee kun kasvavat.

Niin, ja nyt niille hieman todistusaineistoa jotka eivät usko Ilomantsissa olleen niin lämmintä, jep, hieman rusketusrajoja ;D

 
Varpaat jäivät valkoisiksi, koska hölmönä alkukesän-rusketuksen-aloittelijana kävelin kokoajan läpyttimet jalassa. Nyt on kova kiire saada varpaat ruskettumaan :D inhottavana muistona oikeaan jalkaan näkyy kuvassakin varpaan alle jäi jälki hyttysestä, jota tottakai raaputin ja kyhnytin jokaiseen mahdolliseen paikkaan. auts.
Siinäpäs sitä.

Ei muuta kuin kaikki kiireellä ruskettumaan, tästä kesä voi alkaa!
Vai tykkäättekö ylipäätänsä ottaa aurinkoa?
Mitäs teidän pihoilla tai parvekkeilla kasvaa? vai innostaako kylvöpuuhat? :)

//Jasmiina

9 kommenttia:

  1. Mulla ei kasva yhtään mitään syötävä.En usko, että onnistun siinä. Ehkä joskus kun olen eläkkeellä, alan kasvattelemaan. Koska mummoilla se ainakin onnistuu.. :)

    Ja aurinko.. en ota..en sitten yhtään. Viihdyn valkoisessa ihossa ja ruskeissa maksaläiskissäni. Vaikka tosin, joskus kun mene hermot näihin kakkaläiskiin naamassa, tekee mieli kärveltää koko naama yheks ruskeaks läiskäks . :D

    VastaaPoista
  2. Voi, en mäkään uskonut että meillä mikään syötävä kasvaisi, kai tämä on sitä kuuluisaa aloittelijan tuuria :D
    Salaateissahan ei voi epäonnistua!
    Kokeile ihmeessä ;)

    :D

    VastaaPoista
  3. Siehän oot ihan rapu!!:)
    Mä en kauheesti ottamalla ota arskaa,vähän tarttuu touhuillessa,lähinnä pisamat nenälle,en siis rusketu kauheen helpolla!!Ulkomailla onkin toinen juttu,siellä tykkään maata rannalla!:)
    Meidän pihalla kasvaa mansikoita,yrttejä ja marjoa!Perunoita ois kyllä kiva kans joskus kokeilla!

    Edellisen postauksen tapaspöydästä!Nam!!Mä tuun teille syömään!!:D
    Mitä kaikkee pöydästä sitten aina löytyy?!

    VastaaPoista
  4. hih, rapu vai papu? :D
    Mulla taas on toisinpäin, Suomessa tulee makoiltua auringossa, silloin kun se paistaa, ja ulkomailla ei mitenkään malta kun on niin paljon nähtävää :D

    Harmi kun mä en saa mahdutettua marjapensasta mitenkään parvekkeelle :D

    Tervetuloa vain ;)
    Tämä meidän keittiömestari (isäntä) aina loihtii milloin mitäkin, mitä kaapista sattuu löytymään? ja joskus panostetaan ihan kunnolla, ostetaan kaikenlaisia leikkeleitä, juustoja, tehdään jotain kääreitä jne. melkein mitä vain :) niin ja erimakuisia isoja oliiveja jajajaaa... alkaa tulla itsellekin nälkä :D

    VastaaPoista
  5. Hihih,siis papu pitikin kirjottaa!:D
    Nam nam!Oliivit ei oo mun juttu yhtään mutta muuten varmasti maistuis!:D

    VastaaPoista
  6. Vau! Teillä on hyvällä mallilla viljelmät :)
    Ihanat rusketusraidat, sulla on hyvällä mallilla jo rusketus.
    Kivoja kuvia laitoit tunnustukseen :)

    VastaaPoista
  7. Voi vihnale, miksen ole keksinyt tuota ikeankassiviljelyä ☺☺
    -komeesti varmaan kasvais potut salaisessa puutarhassakin ☺

    mutta kesäkurpitsa on kasvamassa -ja lipstikka!

    VastaaPoista
  8. Komeat on viljelykset,kauhean isoksi olet taimet jo onnistunut kasvattamaan,minun yrtit on vasta just ja just noussu mullasta=O Iloa ja aurinkoa sinne!

    VastaaPoista
  9. Niina : :D Ei mekään niistä purkki oliiveista pidetä, tästä lähikaupasta saa kunnon jätti oliiveja, eri maustein, ne on hyviä :)

    AnnaO : Kiitos :)

    Pepi : Se on hyvä keksintö, kassiviljely ;D

    Kirsi : Kiitos, kai se on juurikin sitä aloittelijan tuuria että ne noin isoiksi on jo venähtäneet, ja meillä on tosi kuuma parvekkeella, se varmasti edesauttaa asiaa :)
    Kiitos samoin! :)

    VastaaPoista