torstai 30. kesäkuuta 2011

Kesäpäivän shoppailuja

Hm. pitäisiköhän välillä blogata? Meitä on vain hellinyt aivan mahtavat ilmat niin ei ole oikein malttanut koneella istua, muutenkuin pakollisesti, on tullut vain lilluttua auringossa. City-puutarhanikin nauttii auringosta. Odotan innolla sadonkorjuupäiviä. Tänään, helteestä huolimatta, teki mieli shopata, kaikki naisethan ansaitsevat shoppailupäivän. Mentiinkin tyttären kanssa kävelyvauhtia kaupoille, googlen mukaan 2,5km suuntaansa, ei paha, matka taittui reippaasti, kannatan AINA ilmaista hyötyliikuntaa! Roskiin kaikki salikortit, heh ;)

Keittiötekstiilit Hemtex, Ruukku&Lävikkö Anttila
Kaupat oli pullollaan AIVANLIIANPALJON kaikkea ihanuuksia sisustukseen hurahtaneelle, voi herranjestas. Onneksi osasin hillitä kerrankin itseni ja suljin silmäni hyllyjen ohi poukkoillessa, mutta eihän harakkakaan sille minkään voi kun kyntensä iskee kiinni kaikkeen kiiltävään ;)

Anttila
Tätähän minä lähdin etsimään ja voi kuinka kauniin löysinkään, juuri samanlaisen minkä mielessäni olin kuvitellut. Onhan näitä lävikköjä näkynyt jokapuolella, onneksi olen hillinnyt itseni ajatellen, kyllä SE oikea vielä tulee kohdalleni. Ja nyt se tuli. Voi miten ihminen voikaan olla onnellinen ja iloinen pienistäkin asioista<3

verhokappa Anttila
Etsimäni jälkeen, mitä silmäni näkivätkään! Ihana verhokappa joka oli PAKKO saada, kaikki naiset varmasti voivat allekirjoittaa edellisen lauseen, pakko saada. Löytöni olisi täydellinen keittiöön! Oli ainut kappale, harmi, ja tämänkin irtonäytekappaleen jouduin vinkumalla kerjätä myyjältä, tahto meni läpi ;) sopii kauniisti lävikön kanssa, verhossa olevien ruusujen vuoksi. Tämän takia kappa oli pakko-ostos.


Eihän siellä enää loppujenlopuksi voinut silmät kiinni kävellä kun jokapuolella harakan kokoisin kirjaimin heilui ALEALE ALEALE

Lakana Hemtex
Tytärkin pääsi tähtien makuun, pitihän sitten pikkutähtisilmälle tähdelliset lakanat ostaa <3 Ja vaatteita..

Ruukku Anttila Tyynyt Sisustus Aitta

Olipahan mukava päivä tyttären kanssa <3
Loput ostokset kuvaan toiste. Nyt teidän blogeihin vierailemaan matkani käy... :)

Auringontäytteisiä päiviä kaikille <3

//Jasmiina

8 kommenttia:

  1. Pakko laittaa kommenttia:

    Miten ja mihin tuota lävikköä käytetään jossa on tuo jalkaosakin? Eikö lävikkö ole normaalisti ilman jalkaa jotta voi käyttää siihen tarkoitukseen johon on tarkoitettu?

    Tuosta verhokapasta sen verran, että kuinkahan kauan vielä noita tavaroita naisten on pakko saada joihin on tekemällä tehty jokin vanhahtava vaikutus? Tuossa verhokapassa on taas nuo postimerkkileimat joita on näkynyt uhansissa tavaroissa? Koskahan muoti muuttu?

    VastaaPoista
  2. JOPO: mukava kun uskalsit kommentoida :)

    Mielestäni lävikkö on loistava pikku keittiöapulainen, hurmaa suloisuudellaan. Eikös siinä ne reiät ole valutusta varten? ;) sopiihan se toki mielestäni jopa istutuksille kuin myös koristeeksi:) itsehän en niin välitä muovisista jalattomista läviköistä joita joutuu sitten kannella ja joiden pohja täytyy peittää liinalla tai vastaavalla ettei vedet pöytää sotke.

    Hm. jos luit kirjoitukseni tarkasti, ostin verhokapan nimenomaan verhon ruusujen takia, en niinkään loppuunkulutettujen postileimojen vuoksi :)

    Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  3. Eikös tuostakin läviköstä vedet valu noista rei`istä ja laajemmalle kuin muista läviköistä ja eikös tossakin tartte liinat laittaa alle? Käytätkö siis lävikköä niin, että pöydälle valuu vedet? Olen luullut, että altaan päällä käytetään?

    VastaaPoista
  4. Voi mitä ihanuuksia täällä taas onkaan!! <3
    Ihanat shoppailut!!Harmi kun täällä ei oo hemtexiä!:(

    Ja noi ruokapöydän tuolit on niiiin herkut!! <3

    VastaaPoista
  5. HMH!! Miks mä en älynyt kävellä Anttilan verho-osastollakin tänään!!!! Ainiinjoo, koska mies soitti kun olin matkalla sinne päin, että missä sä olet, tule jo!! :D
    Ihania ostoksia!

    Mä voisin vastata Jopolle Sun puolesta tohon toiseen kysymykseen:
    Juuri niin kauan on pakko saada, kunnes alkaa jo olla itse sen verran vanhahtava, ettei enää jaksaa kauppaan... ei edes ryömimällä :P

    VastaaPoista
  6. Ihania ostoksia ♥ Tänään prismassa piipahtaessa huomasin alen ja yritin päästä kassalle ilman heräte ostoksia, ale on kuitenkin niin ihana tekosyy ;)
    Jopon on pakko olla mies kun ei tajua :D

    VastaaPoista
  7. Niina : Kiitos <3 itsekin pidän noista tuoleista toooodella paljon <3
    No ohhoh, luulisi että se on ja yksi monista kaupoista joka on jokaisella paikkakunnalla :D

    Maanvaiva : Kiitos, nyt kipinkapin Anttilaan ja puhelin äänettömälle! :)
    Hih, näin on :)

    AnnaO : Ale on NIIN hyvä tekosyy ;) Kiitos <3

    VastaaPoista