maanantai 19. syyskuuta 2011

Rapujuhlat

Viikonloppu tuli, ja nyt se jo meni. Oli ainakin touhukas viikonloppu, mukava kertakaikkiaan:) Kutsut sujui kivasti samoin kauan odottamani rapujuhlat:) Vaikka olin päässäni jo suunnitellut kattaukset yms. jotenkin en saanut mitään kivaa aikaseksi, ainakaan en saanut toteutettua suunnitelmaani. Tyydyin siis ihan perus kaapin astioihin jne. Ehkä minulla ei ollut paljoa aikaa toteuttamiseen? Vaikka tyttäremme meni jo ennen 6 nukkumaan..ei se riitäny? Päivällä olisin halunut kaiken toteuttaa mutta meni nämä nyt näinkin:)


Aika simppeliä siis:) Kattauksessa tekstiilt, lautaset ja viinilasit Pentikiltä, mieheni joskus aikoinaan ostanut minulle lahjaksi:) Näihin olisi kuulunut ruskeat rottinkiset lautaset alusiksi, mutta ne tuhoutui toissa rapujuhlissa :D Käsivettä jokaiselle, kera ruusujen, sitruunan ja pihlajanmarjojen.


Lautasliinoihin laitoin myös ruusut. Minun oli tarkoitus punoa laseihinkin pihlajanmarjoista pienet jutskusetkin mutta a) pihlajanmarjoja ei ollut tarpeeksi b)ei ollut aikaa c) olin jo ehkä ottanut yhden oluen tarpeeksi koska en jaksanut enään panostaa:Dnoei.. oikea syy on A.


Kynttilätkin teeman mukaisesti..


Asetelma :DDD


Kynttilöistä tuli ihana tunnelma, sytytin varmaan jok'ikisen torpasta löytyvän kynttilän <3

isosisko <3


Juhlat oli todella mukavat! Tarjolla oli muuten pelkkien rapujen lisäksi pastasalaattia, tiikeriravunpyrstöjä ja toisia rapuja (en muista mitä), paaaaljon viiniä, paahtoleipää ja perinteisen petolliset snapsit jotka pitäisi ottaa ensimmäiselle ravunpyrstölle, noooh, me otettiin sitten jokaiselle? 
Eilinen päivä menikin loppujenlopuksi ihan makoillessa, miksiköhän? Sisko oli puolisonsa jäänyt meille yöksi? AHA? Isäntä sanoi että he olivat lähdössä, mutta ei raaskinut enään herättää heitä (toinen nukkui lattialla ja toinen istualteen sohvalla) :DDD hieman säikähdin kun aamulla heräsin..itsehän nimittäin olin mennyt jo aikaisemmin nukkumaan;) no, päivä meni kokkailessa ja muumeja katsellessa, ihanaa <3

Nyt palaan tunnustukseen jonka olen saanut Vaniljainen blogin Liisalta, kiiiitos <3


Tähän kuuluu vastata viiteen kysymykseen ja jakaa eteenpäin.

1. Lempiruokani : Sushia voisin syödä loputtomiin, siksi onkin ihana että meidän paikkakunnalle avataan sushibaari! Kaikki aasialainen on myös lähellä sydäntäni. Tapaksillakin voisin elää?

Lempimakeiseni : On kysymättäkin selvä, suklaa. Harvoin minulle iskee makeanhimo, oikeastaan en syö yhtään karkkeja? ei vaan tee mieli. suklaa on ainut.

Lempiluettavaani : Mahdollisimman tositapahtumiin perustuvat, koskettavat kirjat. Sisustuslehdet?

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä : Noh, koska en virkkaa, ompele jne. kai se on sitten se vasaran paukuttelu ja keittiösienellä maalin töpöttely :D

Lempielokuvani : Voih, niitä on monia, mutta hm. en osaa sanoa? :D kauhusta en tykkää lainkaan.

Uskotteko, olen vieläkin ihan sunnuntain fiiliksissä joten en jaksa jakaa tunnustusta eteenpäin kellekään :D minulla oli hirveä työkin käydä lukemassa teidän blogitkin äkkiseltään:D hurjan paljon teette blogijuttuja, kivaa :)<3 

Vieläkin sunnuntaifiiliksin,

Jasmiina

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana tunnelma ja kyllä täytyy myöntää että on ravut vaan niin hyviä!

    VastaaPoista
  2. Mulla meni nyt sekaisin, kumpi olet sä ja kumpi on siskos :)

    Hienot juhlat näytti olevan :D
    Näin sitä pitää!!

    VastaaPoista
  3. Elämää äitinä : ne on todella hyviä! :) mut varmasti ei maistuisi jos niitä tulisi syötyä useammin :) samoin kuin jouluruokia :D

    Kristi : Minä olen tuo vasemman puoleinen :D ei nyt niin samannäkösiä olla :D

    Kiitos :))

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä kaikki (varsinkin ravut ja viini lasissa ;)) ja oikein olet ihanasti myös koristellut. Mä kyl luin ensin, että "päissäni suunnittelin kattauksen..." Mutta siis suunnittelit selvinpäin ja toteutit päissäsi, vai mites se nyt menikään...?!
    Niin on emäntä siellä nättinä ollut...kiva oli kunnon nähdä kasvokuva susta!
    Kynttilät on kyllä ihan parhaita tunnelmanluojia...viinin lisäksi, heh ;D
    Mitä me tehtäskään ilman muumeja??

    VastaaPoista
  5. Olipas kaunista, oikeasti jäin ihan tuijottelemaan kuvia.
    Lämmin tunnelma ja hyvä fiilis välittyi kuvista. Ja eiks se oo pääasia että on hauskaa vaikkei kaikki aina mee niinkuin suunnittelis oli sitten suunnitellessaan päissään tai ei. XD

    VastaaPoista
  6. Liisa : Eeeei päissääään :D suunnittelin ja toteutin selvänä:D mulla vain ei ollut suunitelmien mukaisia materiaaleja :D Kiitos kuitenkin:)) joo, on minustakin kiva nähdä ihmisistä kasvot:)
    Kynttilät <3

    Mirstaakkeli : Kiitos paljon :) haha, näin on!

    VastaaPoista
  7. Kaunishan tuo kattaus on<3 Hassuja nuo kotona järjestettävät bileet,alkuillasta järjestelee kaiken paikoilleen,sitten parit napanderit ja eipä enää haittaa sotkut ja seuraavan aamun huono olo muuttuu tuplahuonoksi kun kämppä on kuin pommin jäljiltä,siis näin meillä,ei varmaan kellekään muulle tuollaista satu;)Kai oot jo toipunut sunnuntaifiiliksistä;D

    VastaaPoista
  8. Kirsi : Kiitos <3 haha, kuulostaa niiiin tutulta:D mut onneks itse tulee aina herättyä super aikaisin? en tiedä miksi :D ja siinä sitten pikkusievässä vielä saa yllättävän tarmon siivota kämpän, SITTEN se iskee kun ekankerran istuu aloilleen :D Juuu, toivuttu on, olen kuin uudestisyntynyt;)

    VastaaPoista