torstai 13. lokakuuta 2011

Roosa nauha

Kaikki varmasti tietävät että Roosa nauha on Syöpäsäätiön kampanja, jolla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta. Mieleeni heräsi kysymys, miksen minäkin siis voisi tätä tukea?

Meillä on suvussa rintasyöpää. Ja sehän on tutkitusti meidän suomalaisten naisten yleisin sairaus, lähes 4500 tervettä naista sairastuu siihen vuosittain. Miksi? Juuri sitä halutaan tutkia enemmän ja siihen kaivataan tukea jota minäkin nyt meinaan antaa. Voihan se joskus itsellekin tulla, eikö?

Perustin siis oman lahjoituslippaan, jonne jokainen voi antaa tukea, haluamallansa summalla. Lahjoituslippaan varat menevät turvallisesti suoraan Roosa nauha -rahaston tilille, eli minä en siis hyödy tästä mitenkään muuten kuin hyvällä mielellä ja halulla auttaa ja tukea. Rahat käytetään tieteellisiin tutkimuksiin rintasyövän ehkäisemiseksi, hyvään hoitoon ja potilaiden kuntouttamiseen.

"Tutkimuksen edistysaskelien myötä yhä useampi rintasyöpäpotilas voidaan parantaa. Sairauteen liittyy kuitenkin vielä paljon avoimia kysymyksiä, joiden vuoksi tutkimukseen tarvitaan jatkuvasti varoja."  www.cancer.fi

"Sairastuminen ja sairauden kanssa eläminen aiheuttaa paljon huolta, pelkoa ja ahdistusta sekä kysymyksiä. Osa Roosa nauha -kampanjaan osoitetuista lahjoituksista kohdennetaan asiantuntevaan neuvontaan, jota Syöpäjärjestöt tarjoaa potilaille ja heidän läheisilleen."  www.cancer.fi

Blogini sivupalkista löydät lahjoituslippaani, haluan nimittäin auttaa meitä suomalaisia naisia, kukaanhan ei voi valita kenelle syöpä osuu kohdalle. 
Tuetaan toisiamme <3

9 kommenttia:

  1. Mun mummo kuoli rintasyöpään.
    Kävin itse ekassa mammografiassa jo 23 vuottiaana..
    Ja kun luen jostain mitkä altistaa sille syövälle, niin mulla on ne kaikki! Hui!

    VastaaPoista
  2. Mun kaveri kuoli viime vuonna rintasyöpään ja ikää 34-v :(
    Mies ja kaks alle kouluikäistä lasta jäi suremaan.
    Joten roosanauha on lähellä sydäntä kyllä <3

    VastaaPoista
  3. Mulla tuli taas tippa linssiin tätä lukiessa.. Hyvä ystävä sairastui rintasyöpään 17 vuotiaana, onneksi selvisi siitä ihan säikähdyksellä! :) Mullakin suvussa tuota syöpää löytyy ja toivon vain kovasti, ettei omalle kohdalle osuisi.

    Ihana, kun otit tän tärkeän asian esille! :)

    VastaaPoista
  4. Hieno ja kunnioitettava postaus !
    Lähipiiristä tuo on tuttua eli olen tiedostanut ettei ole mahdottomuus itsekään sairastua.
    Ylipäätään tuo roosanauha kampanjointi on mieluinen tukikohde, kaiken lisäksi vaalenpunais-hullulle tulee tärkeä syy ostaa vaihtuvia tuotteita ♥

    VastaaPoista
  5. Loistava idea tuo lippaasi!
    Mulla on ympärillä moni sairastunut, joku mennytkin...onneksi ei ole suvussa...vielä!

    Joka vuosi ostan jotain pinkkiä kamppanjatavaraa, itselleni ja lahjaksi!
    On saksia, puutarhasaksia, en edes muista mitä kaikkea -mutta menee tosi hyvään asiaan!

    VastaaPoista
  6. Kiitos <3 Onhan nämä syöpäasiat aina ajatuksia herättäviä ja tärkeitä!..ja jos tällä pystyn tukemaan tutkimuksia, joilla löydettäisiin apua syövän ehkäisemiseksi, teen sen mieluusti! :) ja kuvitelkaa, jos jokainen lahjoittaisi vaikka vain yhden euron..sillä saisi jo suuren summan syöpäsäätiölle ! :)

    Ja aion jatkossakin tukea säätiötä, onhan ne vaaleanpunaiset tavarat kauniita ;)

    VastaaPoista
  7. Ja huomennahan, 14.10, on Roosa nauha -päivä :)

    VastaaPoista
  8. Hieno homma! Ja kiitos, liippasee niin läheltä..

    VastaaPoista
  9. Minun Mummi kuoli keväällä,levinneeseen rintasyöpään :,(

    VastaaPoista