torstai 3. marraskuuta 2011

BUTIK

Piiikainen piipahdus pikaisen postauksen myötä.
Tai pikainen ja pikainen, minulla menee luultavasti tovi tätä kirjoittaessa kun meidän pikku neiti päätti repiä tänään puolet läppärini näppäimistä irti :D Kirjoitusvirheitä voi siis löytyä?

Mutta asiasta kolmanteen, tervetuloa Sisustus Aitan putiikkiin :


Tämä seinä tulee siis kokonaan tapetoiden, patteri - listat maalaten. Onneksi on apulaisia;)



Tämä seinä taas tulee maalaten kahdella eri värillä, en paljasta väriä enkä sitä miten seinä maalataan, pitäähän jotain ylläreitä jättää avajaisiinkin;) kassa tulee myös aika todennäköisesti tuohon, ja sen takaa sitten vedänkin tilan poikki ainakin näin aluksi, saan kunnolla varastotilaa.


eli tuosta poikki niinsanotusti, ja kassa tuohon jossa maaliseinä-teksti.


Tapetti on EHKÄPÄ jotain tämännäköistä ja tulee siis alakuvassa ovenpuoleiselle seinälle.

Tämän kuvan teksti piti kirjoittaa uudelleen kun siinä luki ensin kassatiss...ltä :o

Tyylikkäästi heitettiin lakana näyteikkunan eteen jotta salainen stailaus putiikissa pysyy piilossa;) Eli kotkalaiset, kun kuljette siellä sun täällä, se ikkuna jossa roikkuu epämääräinen lakana, on tuleva Sisustus Aitan putiikki :D


Remonteeraaja toivottaa remppaista mieltä jokaiselle maalisutia heiluttavalle!
Minä lähden rapsimaan pakkeleita sormista!

21 kommenttia:

  1. Oi,tuosta tulee varmasti ihana Butiikki!!!

    VastaaPoista
  2. Kivalta kuulostaa suunnitelmat,tuskin maltan odottaa lopputulosta,et muuten varmaan sinäkään;)Kupruttomia tapetteja ja valumattomia maaleja sulle sinne toivottelen,intoa tuskin tarviit yhtään lisää=D

    VastaaPoista
  3. Tulee takuulla hieno! Harmi, että on niin kaukana täältä meiltä. Tsemppiä remonttiin!

    VastaaPoista
  4. Siis tosta tulee niin hieno!! Anna luovuutesi vaan päästä valoilleen ja tyylisi tulla esiin niin erotut varmasti mutta positiivisesti kaikista kilpailijoista!! :-)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa! :)harmi vaan kun kotka on niin kaukana..

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä remonttiin toivotellaan täältäkin!
    Varmasti tulee hieno. :) On kyllä varmaan niin hieno tunne laittaa omaa liikettä pystyyn!!

    VastaaPoista
  7. Jee, hieno siitä tulee! Tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
  8. Oi että, en malta odottaa että pääsen käymään liikkeessäsi ! Yritin keksiä minkä kadun varrella putiikki on, mutta en saa päähäni missä on tuon näköistä :D inhottavaa kun joutuu arvailemaan :D
    Meneeko tyttö päiväkotiin kun sinä siirryt töihin? Älä rehki itseäsi uuvuksiin, ja postailehan meillekin aina välillä mitä kuuluu, vaikka päiväsi liikkeessä vierähtävätkin pitkiksi :) Tsemiä <3
    -Sanna

    VastaaPoista
  9. Voin kuvittella, kuinka hieno siitä tule! Ja mä tulen satavarmasti käymään!!! <3

    VastaaPoista
  10. Mukavoita puuhia ja hienoja fiiliksiä :)

    VastaaPoista
  11. Oi vitsi miten jännää!!!! innolla jään oottelemaan rempan ja butiikin sisustuksen edistymistä ja mietin, mitenkähän sitä pääsisi sulavasti käymään Kotkassa...hih ;)

    Hauskaa touhuilua sinne!

    VastaaPoista
  12. Hmmmmm...mä näin keskustassa yhden peitetyn ikkunan. Tosiaan inhottavaa tämä arvailu mutta ehkä tää mysteeri joskus selviää ;))

    VastaaPoista
  13. Aah, mä on sulle NIIN kade!!! Olis aivan ihanaa suunnitella ja sisustaa omaa putiikkia... Maltan tuskin odottaa valmista lopputulosta!

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  14. Riitta Sinikka : Kiitos :)

    Kirsi: no en malta!! :D kiitos, kupruttomia tapetteja kaivataankin!:)

    Esmeralda : Kiitos paljon!

    Elämää äitinä : Voi kiitos <3 mulla tuli niin hyvä mieli kommentistasi:)

    Jannika : no onneksi on suomi täynnä ihania sisustusliikkeitä :)

    Christina : Kiitos:) onhan tämä aika jännää sanoisinko :D

    Nina : <3

    Johanna : Toivotaan :D

    Anonyymi : no ei kohta tarvitse arvailla enään! :) itsekin odotan että saan liikkeen auki ja pääsen näkemään kaikkia ihania ihmisiä! :) tyttö ei ainakaan näiltä näkymin mene päivähoitoon, meillä on siihen hieman toiset kuviot:)
    En rehki ja postailen kyllä! :))
    Kiitos<3

    Kristi : jeeee<3

    Lovviisa : Kiitos :)

    Liisa : heha, sinulla onkin hieman tuota matkaa;) Kiitos<3

    Jonna : selviää ;))

    Ne England Rose : elä ooooo! :) en minäkään malta! rankkaahan tämä on lapsen ja kaiken muun ohella mutta ainahan kiitos seisoo lopussa :)

    Kiitos samoin:)

    VastaaPoista
  15. Ihana, ihana putiikki tulossa!! Meillä asuu sukulaisia Kotkassa ja vierailemme siellä aina kesäisin!! Jos vain suinkin niin minäpäs poikkean moikkaamaan sua, kun siellä päin liikuskellaan!!!

    VastaaPoista
  16. http://turkooseja.blogspot.com/2011/11/haaste.html
    Vastaa haasteeseen!

    VastaaPoista
  17. Ootan jo innolla kuvia valmiista!!Ihana putiikki tulee varmasti!! <3

    VastaaPoista
  18. Kivalta näyttää boutique.Odotan lisää kuvia,kun edistytte maalaamisessa ja tapetoinnissa.
    Kivaa WE.

    VastaaPoista
  19. Putiikista tulee taatusti ihana, tsemppiä remonttiin! :)

    VastaaPoista
  20. Oi, varmasti ihana putiikki tullee :) Laittele sitte kuvia tänne valamiista putiikista sitte ku ehit ja maltat, Kotka on niiiin kaukana meiltä :) Onnea uuteen putiikkiin ja kivvaa remontteeraamista <3

    VastaaPoista