keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Parasta vuodessa 2011

Täällä ollaan jälleen rakkaat blogiystävät
Joulu tuli ja meni. Ihana oli viettää aikaa perheen kanssa, edes muutaman vapaan verran. Kiitos kaikille teille joulutervehdyksistä, olette parhaita! Vaikka itse olinkin niin laiska koko joulun etten jaksanut edes tänne käydä joulujuttuja laittamassa, oli ihan lupa rauhoittua ja pitää tietokone kiinni:) Pukki ei meillä käynyt, tonttuja senkin edestä, paljon tuli syötyä, niin paljon että napa ratkeaa! Kilttejä ollaan oltu, kun kaikki sai ihania lahjoja:)

 

Muuta en sano, kuin että Joulu oli ihana ♥
Sitten jo uusiin aatoksiin - tekee mieli jo nimittäin kerätä kaikki punainen poispois kotoa. Ja niin aion tehdäkin. Paljon uusia aatoksia on mielessä - johtuen ehkä sisustuskirjasta jonka sain lahjaksi;) joten minulle uusi vuosi tuo paljon tuunauksia, vanhaa, uutta, töitä, rakkautta ja paljon muuta - pää täyttyy jo ideoista. Vuodesta 2011 sensijaan minulla on paljon hyvää muistoissani:) Listaanpa tähän siis sen vuoden parhaimmat tuunaukseni yms:) olkaa hyvä :



romantiikan makuuhuone


ikkunanpokaparatiisin löytäminen




ruokailutilan muutos ja sohvalöytö ♥


 

omatekemä kattokruunu
taulukollaasi



ja oman tyylin löytäminen ♥ tottakai myös, vähäisimpänä muttei viimisenä :


oma kauppa ♥

Kiitos teille jokaiselle tänävuonna mukana pysyneelle lukijalle ja kiitos myös teille uusillekin ♥
Toivottavasti pysytte mukana jatkossakin, vaikka vaihdoinkin nyt blogin nimeksi Hotel Mama, tulette silti aina seuraamaan Sisustus Aitan emännän elämää.

Mikä sinun mielestäsi oli omassa kodissasi parasta vuonna 2011?

8 kommenttia:

  1. Hauska postaus! Makeita juttuja olet löytänyt / tuunannut viimeisen vuoden aikana.

    Olen nauttinut viimeisen vuoden aikana erityisesti vuokrakotini sijainnista ja korkeista huoneista leveive ikkunalautoineen. <3 Vielä muutama kuukausi tätä vaihetta jäljellä ensi vuonnakin.

    VastaaPoista
  2. Kaisa : Kiitos! :) onhan tässä tullut näperreltyä kaikennäköistä ja pää pursuaa uusia ideoita lisää:) oi, korkeat huoneet ja leveät ikkunalaudat <3 olen KADE!

    VastaaPoista
  3. Ilosta loppuvuotta sinne hotellille ! Tuohon soffaasi olen niiin ihastunut...Meijän kojissa parasta on avaruus ja tämä paikka , lintukoto keskellä mäntymettää,isot pihat rivariksi ja kivat naapurit :)

    VastaaPoista
  4. Hienoja asioita ja esineitä olet saanut tänä vuonna aikaan! Olet myös varmasti antanut paljon ideoita ja inspiraatiota myös blogisi lukijoille, ainakin minulle. Kiitos siitä. Mitä tulee omaan kotiini ja tähän vuoteen, olen mitä ilmeisemmin löytänyt sisäisen "kotoilijani". Lieneekö syy sitten siinä, että olen löytänyt tieni sisustusblogien maailmaan..? On tullut vietettyä enemmän aikaa kotona ja toteutettua ja kokeiltua mm. blogeista bongaamiani sisustusideoita. Mutta ennen kaikkea parasta kodissamme on tänä vuonnakin olleet kaikki ne rakkaiden ja ystävien kesken vietetyt hetket. Toivotan sinulle ja perheelleesi oikein ihanaa alkavaa vuotta 2012. Olkoot tuleva vuosi menestyksekäs niin putiikin, kuin rakkaudenkin saralla :) Innolla jään odottelemaan uutta vuotta ja uusia inspiraation lähteitä ;)

    VastaaPoista
  5. Kivalta ja kauniilta näyttää joulusi ja kulunut vuosi! :) Täältä blogistasi saa kyllä ihania ideoita ja inspiraatiota. Hyvää tulevaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos teidän ihanista kommenteistanne <3

    VastaaPoista
  7. Sulla on kans sitten just sellainen koti, että jos olisin käymässä, niin en kykenis tekemään muuta ku vaan tutkimaan paikkoja :)

    VastaaPoista