tiistai 20. joulukuuta 2011

Tekemistä sen puutteessa

Me saatiin joulukuusi eilen kotiin, pienen kinuamisen jälkeen. olen koko yön nähnyt unta kiipeileväni kuusimetsässä, varmaankin sen ihanan tuoksun takia, joka meidän kuusesta tulee:) kuvaa siitä ei vielä tule;)
Näin joulun alla muutenkin, ihankuin ei olisi mitään tekemistä, on asunnossa muuttunut yksi jos toinenkin nurkkaus, huonekalu, taulu jne. Ehkä se vain johtuu siitä että kotona on aikaa puuhailla kaikennäköistä kun ulkona sataa vain vettä. Eri asia jos maa olisi valkea - uloshan sitä pitäisi mennä!


pari tuolia tuli siis tuunattua, tuolit olivat alkuperäiseltä vältään kerman ja ruskean väriset, valkoista maalia ylle ja hieman soveltamaan ja käyttämään mielikuvitusta ja liitutaulumaalia.


teipillä hieman raitoja. ne vetoaa tällä hetkellä. varsinkin mustina.


semmoset, kiva ja nopea tuunaus:) ja ruokapöydän tuolien liitutaululaattoihin voi kirjoitella vaikka tuolissa istuvan nimen tai muuta, mitä sitä nyt keksiikään, viinilasillisen kanssa ne ideat varmasti tulvivatkin..

tuunasin minä sitten muutakin..lähti vähän niin sanotusti töpöttimestä..

ennen :


jälkeen : 


huomaatteko mitä pöydälle on tapahtunut?


tila ei kuitenkaan ole VIELÄ valmis ja eräs asia olisi tarkoitus tuonne takaseinälle toteuttaa, ennen joulua. kyllä ne lahjat kerkeää paketoida...ja ruoat ostaa...ainiin mutta pitäähän minun ostaa lahjojakin vielä..


mitäs pidätte muutoksesta?
näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, jouluisia puuhia :)

10 kommenttia:

  1. Tottakai tykkäsin! Kun alkaa tekee mieli muutosta, niin eihän silloin oo aikaa miettiä, että on sata muutakin juttua, mitä pitää tehdä :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään tykkään!
    Sohva on ihana pöydän kanssa!
    Ja noi tähdet....

    Mikähän siinä on, että kun lähtee kunnolla lapasesta, täytyy vaihtaa asuntoakin... :D

    VastaaPoista
  3. Kristi : eihän sitä kerkeäkkään mitään miettiä kun on jo toinen jalka ojassa :DD

    Pepi : kiitos<3 sanos muuta :D mä en nyt vielä sentään asuntoa vaihda !:D

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvä muutos :)
    Pöydästä tuli hyvä maalin jälkeen !!!
    Ehkäpä rohkaistun itse samaan, tuolit on jo maalattu...
    Jatka samaan malliin vaan , hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  5. Riikka : Kiitos paljon! :) maalisuti vain heilumaan!

    VastaaPoista
  6. Waude, ompa hyvä idea!! Pakko kai se on itekkin ostaa liitutaulu maalia kun siitä voi keksiä vaikka mitä!

    VastaaPoista
  7. Elämää äitinä : sehän siinä maalissa onkin parasta kun siitä voi keksiä vaikka mitä :)

    VastaaPoista
  8. Miten nää muutosjutut tuleekin aina silloin kuin ois muutakin tekemistä!!:D

    Hyvältä näyttää!! <3

    VastaaPoista
  9. Niina : heh, niinpä :DD
    Kiitos <3

    VastaaPoista