torstai 9. helmikuuta 2012

Muistoja leikekirjasta

Tulppaanit ilahduttavat vieläkin kotona. Keväiset päivät ovat piristäneet mieltä kummasti ja auringon paiste on saanut kovan potkun arkeen:) Eräänä päivänä kotoillessa kaivoin tyttäreni ensimmäisestä vuodesta tekemäni leikekirjan esille, mitä muistoja ♥ Kaikki tehtiin ensimmäisenä vuotena yhdessä, opeteltiin vauvan arkeen, nuuskuteltiin sitä ihanan ruusuista tuoksua, nautittiin toisistamme.

tyttären nimi sotkettu
Ennen olin hyvinkin ahkera leikekirjojen tekemisessä:) Ihana koota muistot talteen kauniilla tavalla, askarrellen ja taiteillen. Iloa tästä on tyttärellekin, aion albumin hänelle antaa sitten kun on aika. Uudet albumit pitäisi aloittaa, mutta kuinka valokuvien teettäminen onkin, no ei vaivalloista mutta ehkä liiankin helppoa kuin ennen, nyt ne tulee vain siirrettyä tietokoneelle ja sieltä ne eivät jaksa mennä teetettäväksi. Toisin oli ennen - filmirullat vietiin samantien teetettäväksi. Teetättekö te heti valokuvat albumiin? Teettekö leikekirjoja?


Meillä on onneksi yhä säilynyt tiivis suhde perheemme kesken, päivääkään en muuttaisi ♥ Rakkain paikka on kotona perheen kesken. Rakkautta on se, kun tulet väsyneenä töistä kotiin, on asunto siivottu ja lämpimät sämpylät täytteineen odottavat sinua ruokapöydässä. Rakkautta on se, kun illalla käperryt toisen kainaloon ja tiedät ettet haluaisi sillä hetkellä olla missään muualla. Rakkautta on se, kun sanot toiselle päivittäin rakastavasi.

Perhe on tärkeintä ♥

Siirappisin tunnelmin
Jasmiina

18 kommenttia:

  1. Itse teetin juuri reilun vuoden kuvat paperikuviksi ;-). Hommaahan siinä oli, mutta kyllä niitä vain on kivempi porukalla albumista katsoa. Ja mikä parasta, sain nämä kuvat samantien albumeihin. Yleensä teetetyt kuvat ovat lojuneet jossain sen toisen vuoden...

    -Tuija-

    VastaaPoista
  2. Tuija : no siinä oli kyllä varmasti kova homma, mutta uskon että oli sen arvoista :) täytisi itsekin ottaa itseään niskasta kiinni ja teettää kaikki kuvat.

    Mulla ei ole ollut ongelma ikinä niitä kuvia albumiin saaada, se teettäminen vain tuottaa päänvaivaa :D

    VastaaPoista
  3. Mulla on ongelmia sekä kuvien teettämisessä että albumiin saattamisessa. En tajua miksi se on yhtä tuskaa. Hääkuviakaan vuodelta 2008 ei olla vielä saatu edes teetettyä, albumiin laittamisesta puhumattakaan :/

    Siirappia...kyllä sitä olla pitää ;)

    VastaaPoista
  4. Leikekirjan teko on vain haave asteella, olishan ne upeita sitten katsella...jotenkin digikuvien myötä on tullut saamattomuus valita ja teetättää kuvat ;)
    Ihana tunnelma kuvissasi ♥

    VastaaPoista
  5. AnnaW : teettäminen teettäminen, tulisipa filmirullat takaisin! siirappia kyllä pitää olla toisinaan ;)

    Riitta : Kun sen aloittaa, tuntuu ettei loppua tule :)
    Kiitos :) <3

    VastaaPoista
  6. Täällä on sama ongelma vallallaan... =( kuvia on vaikka kuinka, mutta kaikki on koneella ja onneksi tuolla varmuuskopiolevyllä automaattisesti myös. =D Leikekirjoja meinaan skräpätä ja materiaalitkin olis, mut tarttis teettää ne kuvat! Huh mikä urakka edessä - ku vaan olis sitä aikaa joskus. =) Ajattelin just ykspäivä et tarttis tehdä itsensä kans sopimus yhdestä skräppisivusta per viikko tai kaks... onnistuiskohan... ?

    VastaaPoista
  7. Ihania vauvamuistoja <3
    siis eipä tule valokuvia enää teetettyä, harvoin jotain...
    eilen just nuorimmaisen kanssa katottiin hänen lapsuuskuvia ...mukavaa oli katsoa kuinka nuorikin tykkäsi muistella ja hymyillä kuville:)

    Siirappista päivän jatkoa !

    VastaaPoista
  8. Ihana, ihana blogi. :)

    Täällä myös pitäisi teettä kuvia. Yritän 4kk välein kuvia teettää, silloinkin niitä tulee ihan liikaa. :)

    VastaaPoista
  9. Pia : toi voiskin toimia, sivu per viikko/kaks? :)

    Riikka : niin on <3 kiitos samoin! :)

    Miamia : Kiitos paljon :)

    ehkä 2 kk välein olisi parempi, tulisi vähän rajailtua mitä kuvia teettää? :)

    VastaaPoista
  10. Kiva löytää taas uus ihana blogi!

    VastaaPoista
  11. Varmasti. :) Eilen nimittäin huomasin, että olin tilannut aika monta samanlaista kuvaa. :D

    VastaaPoista
  12. Remonttihiiri : kiitos paljon :)

    miamia : juu, minulle käy näin usein jos teetän harvoin kuvat, aina tulee tilattua samat :D

    VastaaPoista
  13. Huomattavasti vähemmän nykyään tulee kuvia albumiin asti, mutta aina silloin tällöin teen itse muutaman kuvan albumia varten (onnistuu nyt, uuden tulostimen myötä ja siihen löydettiin sopivat valokuvapaperitkin) :)

    VastaaPoista
  14. Mulla on valokuvat laatikoissa..Mutta jokaiselle lapselle olen tehnyt "vauvakirjat", eli kehityksen kulun erilaisin kuvin,tekstein, lipukkein..aina tuonne kouluikään asti. Niistä olen iloinen. Olen jo jaellut aikuisille lapsilleni omat kirjansa.

    VastaaPoista
  15. Itselläni tyhjä kirjanen odottaa sisältöään, mutta kuvia ei tule vaan teetettyä paperiversioiksi. Helpoksi tehty asia (valokuvien ottaminen, niiden valikoiminen ja poistaminen, teetättäminen) on saanut ainakin minut laiskistumaan. Näkeehän ne kuvat koneeltakin, mutta aitojen kuvien tunnelmaa ei kuitenkaan voi kone korvata -sama pätee kirjoihin ja lehtiin! (:

    VastaaPoista
  16. Ihanan siirappista <3 Mulla on vauva-aikaiset kuvat ja muistot hienosti albumeissa ja leikekirjoissa mutta viime vuodet odottaa vielä inspistä. Kuvat siis koneella mutta eipä oo saanut aikaiseksi tehdä niiden suhteen mitään... Hieno juttu lehdessä btw :DD

    VastaaPoista
  17. Mulla ei edes ole paperiversioita enää!
    Skannasin vanhatkin valokuvat ja tein kaikki Ifolorilla kirjoiksi.
    Ja NIITÄ on paljon mukavampi katsella kuin perinteisiä valokuvakansioita :)
    kannattaa kokeilla tehdä yksi....sen jälkeen et enää tuhlaa aikaasi paperikuviin!!

    VastaaPoista
  18. Pepi : mun täytyykin kokeilla sellasta kirjaa :)) ifolor!

    jonna : haha :D kiitos ;)

    VastaaPoista