tiistai 20. maaliskuuta 2012

Siksi koska sinäkin minua

Näin aamutuimaan, ennen töihin menoa, aamukahvia hörppiessä tulee mieleeni jälleen omat isovanhempani. En tiedä miksi. 
Kopioin nyt tähän vuosi sitten kirjoittamani blogijutun koska minun mielestäni ainakin omat isovanhempani ovat minulle hyvin hyvin tärkeät, enkä varmasti ole ainoa.

<3
 
"Vanhukset. Isovanhemmat. Mummo. Ukki. Mummi. Pappa. Mamma. Vaari.

Minulla on omanelämäni parhaimmat isovanhemmat, Mummo ja Ukki nimeltään.
Lapsuuden kultaisimmat muistot tulevat mummolasta (miksi se on muuten aina mummola, eikä vaikka ukkila). Jotkut tuoksut herättävät nämä muistot mieleen. Minulle esimerkiksi ruusuvesi tuo mummolan mieleen, siellä teimme aina itse ruusuvettä. 

Mummo opetti kuinka kitketään, istutetaan, koulitaan,  ukki taas raotti arkun kalastuksen salaisuuksiin, opetti mikä on poutapilvi, mikä sadetta enteilevä.  Sanonta : ”näin tehtiin ennen vanhaan” on syöpynyt visusti mieleen. Minäkin tahdon elää niin kuin ennen vanhaan.

Tahdon opettaa lapselleni käsillä tekemisen ilon. Unohtaa television, DVD:t, PlayStationit. Näyttää maailmaa ilman niitä. Toki en kaikkea näitä kiellä, rajoitan –asetan ehdon. Päätän mitä televisiosta saa katsoa, mitä ei. Opetan miten ne pyykit pestään ja miten kasvit kasvaa ylpeämmin jos niille päivittäin kuiskailee salaisuuksia.

Isovanhemmistani Ukki, on joutunut jo vanhainkotiin, Mummo tulee varmasti pian perässä. Sääli. Miksi vanhainkoti on paikka isovanhemmille?  Tosin monilla ei ole muuta mahdollisuutta, mutta entäs niillä joilla olisi? Monissa kulttuureissa isovanhemmat asuvat vielä kotona, heidän lapset, lapsenlapset ja jopa lapsenlapsenlapset  hoitavat ja huolehtivat sitten ikääntyneimmistä. Perheen keskellä on säilynyt kunnioitus vanhempaa kohtaan. Tiedä onko se sitten näinkään, mutta minä voisin asua isovanhempieni kanssa, jos siihen olisi mahdollisuus. Niin hekin ovat minun kanssani asuneet, syöttäneet, pesseet, lukenut, nauranut. Ei ole tarvinnut olla yksin.

Yritän vierailla isovanhempieni luona usein. Tuoda lehden, kysyä säästä, elämästä, juoda kupin kahvia ja viedä roskat lähtiessäni. Itselle tulee hyvä olo. Mutta silti jää se tunne, annanko tarpeeksi elämästäni verrattuna mitä kaikkea he ovat minun elämälleni uhranneet? Pystynkö parempaan? En tahdo nyt tuoda huonoa omatuntoa itselleni, en kenellekään, haluan vain että heidät muistetaan (ja en sitä epäilekään että joku isovanhempansa unohtaisi).
Minä nimittäin ihailen vanhoja ihmisiä, omiani unohtamatta.
Jos uskaltaisin, kysyisin heiltä : "Kuinka olet elänyt noin vanhaksi? Oliko se vaikeaa? Itkitkö vai nauroitko? Ehkä haaveilit nuorena purjehtimisesta? "
Pelkään että vastaukset ovat surullisia: "Sattumalta. Oli. Itkin. Haaveilin."

Haluan itsekin elää pitkän elämän, nähdä perheen kasvavan, nauraa, hoitaa lapsenlapsiani, opettaa heille elämäni viisauksia. Haluan itsekin ettei minua vanhaksi tultuani unohdeta, elämä jatkuu, lapsenlapsenlapset juoksevat jaloissa, nauru raikaa ja voisin vielä opettaa jollekin omia viisauksiani.

Aion tänään muistaa isovanhempiani, puhelin soitolla, mennä tapaamaan heitä, sanoa kiitos."
 
Palataan pian vähän sisustuskuulumisilla;))
ps. lämpimästi tervetulia uusille lukijoille.

19 kommenttia:

  1. Isovanhemmat ovat kyllä niin tärkeitä! Heidän kanssaan tuli vietettyä paljon aikaa lapsena ja on ihania muistoja heistä <3 Kunpa he olisivat vielä täällä! (ja näkisivät etten jäänyt vanhaksipiiaksi ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuli vietettyä<3 ja yritetään viettää viekäkin:)

      Poista
  2. Kaunis kirjoitus!
    Ja muistan lukeneeni sen jo aiemminkin :)

    Ps. mummu ei arvo enää, otapa linkitys pois, kiitos....

    VastaaPoista
  3. Oih, isovanhemmat ovat jotain niin käsittämättömän tärkeetä! <3
    Aina kun suunnittelen matkaa Eestiin, odotan eniten että tapaan heitä.. <3

    VastaaPoista
  4. Kauniita ajatuksia ! Omat isovanhempani ovat jo menneet pois mutta pojalleni (27 v) olen opettanut myös miten tärkeää on arvostaa ja tuntea isovanhempansa, ja onnekis oppi onkin mennyt perille :)
    Iloa päivääsi ♥

    VastaaPoista
  5. Kaunis kirjoitus<3 Minunkin lapsuuden kesien lämpimimmät muistot liittyy mummolassa vietettyihin lomiin ja pakko on sanoa että jos joku ihminen pitäisi nimetä esikuvakseen niin mun olis pakko sanoa että mummo,mulla onkin tapana mainita usein kun mummosta tulee puhetta että on sitä patsaita paljon tyhjänpäiväisemmillekin tyypeille pystytetty=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samoin<3 muistan kun pienenä päätin että sitten kun minusta tulee iso - niin minusta tulee kuin mummo :D ja haaveissa se on edelleen, omakotitalo ja pieni perunamaa<3 ja pasianssia aamupalan jälkeen;)

      Poista
  6. Lämpöisiä ajatuksia :) Itsekin toivoisin, että mummoni olisi vielä elossa <3 Onneksi miehen mummot on tullut jo lähes yhtä läheisiksi ja varsinkin toinen mummo onkin erittäin samanlainen kuin oma mummoni oli ja he ovat olleet joskus aikoinaan samoissa työpaikoissakin. Hauska sattuma kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma tosiaan:)
      Meillä taas mieheni mummot ei enään ole elossa, toinen supermummo eli melkein 100 vuotiaaksi.

      Poista
  7. ihania hyvänmielen postauksia :)

    VastaaPoista
  8. tuli tästä muuten ihan mieleen, että miten vaikeata on loppujen lopuksi sanoa isovanhemmille tai ihan omille vanhemmille näin aikuisena "minä rakastan sinua"... jotenkin sitä olettaa, että kyllä ne sen tietää... silti saan oman isäni aina kyyneliin kun sen hänelle sanon...

    eniten mua harmittaa kun en päässyt tutustumaan omiin isovanhempiini paremmin... äitini isä kuoli jo hänen olessaan 5- vuotias ja mummo vuotta ennen mun syntymääni.. isän äiti silloin kun olin 3- vuotias ja ukki kun olin 5... Muutamia muistikuvia ukista on, mummosta 1.. (se kun se huutaa mulle kun menin paljain jaloin pomppimaan piirakkapellille :D ) Veljenpojilleni olenkin sanonut, että nauttikaa ukin ja mummin seurasta niin kauan kuin siihen on mahdollisuus! Ei ne ikuisuuksia elä. Toinen on kuitenkin jo kohta 17v ja kaikki muut jutut tietysti kiinnostaa enempi kuin isovanhempien luona käyminen ja toinen on 13... Joka kerta kun ne jurputtaa mun kuullen, että ei huvita lähteä mummolaan, sanon, että menkää kun vielä voitte! seuraavaa kertaa ei ehkä enää tule...

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus ♥
    Mun "mummola" mummu on jo mennyt pois. Yhden papan olen saanut tuntea, hänkin jo pois... toinen mummoista on vielä kanssamme ja pakko myöntää, että tulee toisinaan liian pitkiä taukoja tapaamisiin (toisinaan ihan hävettä) :( Mutta onneksi oma äitini on niin ahkera äitinsä (mummoni) kanssa olemaan, että siinä samalla tulee nähtyä... ♥
    Kyllä välillä tulee ihan vedet silmille, kun alkaa heitä muistelemaan ♥

    VastaaPoista
  10. Kaunis ja ajatuksia herättävä postaus!
    Lapsuuteni kaikki kesät vietin mummolassa ja niitä muistoja vaalin ikuisesti.
    Omat lapseni saavat viettää niin paljon aikaa isovanhempiensa kanssa kuin mahdollista ja toivon, että he saavat pitää isovanhempansa kauemmin elämässään kuin itse sain.

    VastaaPoista
  11. Niin kauniita sanoja ja suoraan sydämestä <3
    Ihanaa.

    VastaaPoista