perjantai 15. kesäkuuta 2012

bed-bed-room

Valittaminen tai ruikuttaminen omanajan puutteesta välillä ottaa toisen vanhemman korviin ja myös saattaa toteutuakin! Viikon ruinasin ja nyt se onnistui;) Tänään olen saanut ensimmäisen kerran moneen kuukauteen nukkua pitkään, lukuunottamatta aamuista klo 6.30 herätystä mutta silloin palasin vielä takaisin untenmaille. Saan juoda aamukahvia rauhassa, saan käydä lenkillä, siivota ilman että kukaan tulee ja sotkee ja saan kaiken huipuksi maata rauhassa parvekkeella, ilman että jollakulla on pakonomainen tarve joko pomppia päälle, tai keksiä erinäisiä tehtäviä joita äidin pitäisi täyttää ennen huutokonserttia. Hiljaisuus on luksusta. Kadehdin heitä kellä on AINA hoitopaikka lapsille sellaisen tarpeen tullessa, mutta olen myös onnellinen siitä että olen kasvanut enemmän ja enemmän tyttäreeni kiinni, tarjoamalla hänelle jokapäivä äiti-tytär aikaa :) ja nautin myös enemmän näistä harvoista hetkistä yksin.

Pikainen postaus siis, pääosassa makuuhuone :) Sängynpäätyyn on ilmestynyt kolmen peilin rypäs, samoin hyllyt ovan hieman putsaantuneet massiivisesta roinanmäärästä. Mummolasta peritty lapsuudesta saakka ollut lempparivalaisinkin nyt kuvassa, kerrankin kun se on pölytön :D vaaleanpunaista, vaaleanpunaista...


Ihanaa viikonloppua jokaiselle:)
ja tervetuloa uudet lukijat<3

11 kommenttia:

  1. Nämä sanat eivät varmaan tällä hetkellä lohduta, mutta lapset kasvavat tosi nopeasti ja kohta huomaat ettei ole sitä pientä siinä virellä pomppimassa. Nauti joka hetkestä kun lapsesi on vielä pieni ja oletkin onnellisessa asemassa kun saat olla lapsesi kanssa kiireettömästi kotosalla.
    Minun lapseni ovat jo aikuisia ja omaa aikaa on ruhtinaallisesti. Muistan kyllä usein itsekkin haaveilleeni silloin kun olin pienten lasten kanssa kotona, omasta ajasta.
    Mukavaa perjantai päivää sinulle!
    PS. Toivottavasti koira voi jo paremmin :)

    VastaaPoista
  2. Arvaa, ooks mä onnessa kun vien maanantaina lapset eestiin mummolaan!!
    Vaikka me ollaan molemmat vielä isännän kanssa töissä, niin silti ihana että illalla saa tehdä mitä halua, mennä minne halua eikä tarvitse kiirehtiä kotiin.. Oujee!!!

    VastaaPoista
  3. On ihanaa ja hyvä saada väillä levätä ja nauttia ihan omista jutuista, sillälailla jaksaa taas paremmin antaa aikaansa lapsillekkin. Kaikkea hyvää ja ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  4. IHANAA vanhaa puuta kehyksissä!
    Aurinkoa viikonloppuusi...:)

    VastaaPoista
  5. Teillä on todella ihana makkari, tuo lamppu on aivan upea! Onnittelut pitkistä unissa, niitä itsekin odotellessa...;)

    VastaaPoista
  6. Nauti,nauti ja vielä kerran nauti ikiomasta ajasta,sitä tarttee jokainen joskus,jopa me äidit;)Sitten sitä jaksaa taas,niin se vaan menee...Aurinkoista viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
  7. Oma aika on niin luksusta :)
    Ihana makkari teillä, kauniit peilit ♥

    VastaaPoista
  8. Houkutteleva makkari ja mielettömän ihanat nuo kynttilänjalat. Kyllä se oma aika on tosi luksusta...etenkin, kun sitä on harvoin tarjolla!

    VastaaPoista
  9. Laatuaika on sitä parasta aina välillä :) Ihana makkari!

    VastaaPoista
  10. Ihanat makkari kuvat. Valaisin ja peilikehykset AIVAN UPEAT!!!

    VastaaPoista