maanantai 9. heinäkuuta 2012

Elämä ilman lasta


Arki tuli jälleen ovelle hyvinkin rentouttavan viikonlopun jälkeen. Viikonloppuna tuli nimittäin tehtyä pelkkiä aikuisten juttuja. Ei ainuttakaan kiukun selvittelyä, lohduttelua, legon päälle astumista, 100% puurtamista toisen iloisuuden eteen, pyllyn pyyhkimistä, vastustelua pukemisesta, syöttämistä... 


 ...vaan päinvastoin, kynttiläillallisia hyvien ruokien merkeissä, saunomista yömyöhään, pitkiä iltakävelyitä kahdestaan, pyöräretkiä, hyviä juomia ja sivistyneitä (haha) keskusteluja, kaikkia niitä asioita joita on voinut tehdä viimeksi yli 3 vuotta sitten, lapsettomana ja sen jälkeen viimeksi vuosi sitten kun saimme tyttäremme yökylään, nyt meille tarjottiin sen vuoden jälkeen KAHDEN yön vapaata, uskomatonta mutta totta.


Ja vaikka kuinka ihanalle viikonloppu tuntuikin, lapsettomana, myöhään nukuttuina aamuina, raastoi silti mieltä tieto siitä että se jokin puuttuu, se jokin hyvin tärkeä, kuin kolmas sydämesi.

***

Nyt on arki alkanut jälleen kiukuttelulla, syömättömyydellä, pyllyn pyyhkimisellä..mutta on sinne väliin mahtunut jo monet rakkauden tunnustukset, pusut ja suloiset leikitkin. Vaikka kuinka ne niskottelut ja uhmat tuntuvat loputtomilta ja että viimeisetkin verisuonet katkeaa päästä, en kaipaa tämän viikonlopun jälkeen eron tunnetta tyttärestäni, lapsetonta viikonloppua, ei. 

Lapseton arki olisikin sitten eri asia ;)

***

Nyt taidankin leipoa itselleni jonkinnäköisen nimppariherkun, yrittää nukuttaa tytärtä ja kiriä taas lukemattomia blogeja tassunmerkeillä, ihanaa arkea! :)

16 kommenttia:

  1. Oma aika on tärkeää!! Ja sillon lastenkin kiukuttelua jaksaa paremmin
    Itse en ole ollut erossa lapsista 16 vuoteen -kahta pientä lomaa + työmatkoja miehen kanssa lukuunottamatta! Siis niin, että kaikki olisivat ollet pois samaan aikaan.
    Syksyllä aloitan opiskelun ja olen pois kotoa pari pävää kuukaudesta, taitaa tämä äiti olla aluksi himppa hukassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma aika on kyllä tärkeää, toiset tarvitsee sitä enemmän, toiset vähemmän :)

      Poista
  2. Oma aika on kyllä välillä ihan luksusta mutta ei siitäkään paria päivää pidempää osaisi nauttia, lapsia tulisi ikävä :)

    VastaaPoista
  3. Mä tykkään lukea sun postauksia aina mutta ihan erityisesti mun sydäntä lammittää se miten kauniisti sä kirjoitat perheestäsi<3
    Ihanaa arkea sinnekin ja mahdollisimman vähän itkupotkuraivareita;)

    VastaaPoista
  4. Välillä tekee hyvää tuulettaa mieltään ja hoitaa parisuhdetta kaksin. Kuitenkin lohdutuksena voin sanoa että se aika kun lapset ovat niin isoja että juoksevat omissa menoissaan ilman vanhempia tulee lopulta tosi nopeasti.
    Mukavaa viikonalkua sinne ja nimpparionnea :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä minun mielestä lapsia täytyy jaksaa hoitaa kokoajan ettei joka viikonloppu olla hoitajia kerjäämässä sitä vartenhan se lapsikin on tehty että jaksaa!

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus! Kyllä välillä pitää saada aikaa kahdestaankin, että jaksaa. Ja kyllä se on lapsellekin mukavampaa jos äiti ja isä viihtyvät yhdessä. Teille tuo aika oli varmastikin todella arvokasta kun ette turhan usein ole lapsesta erossa olleet :)

    Mukavaa kesänjatkoa ja nimpparionnea!

    VastaaPoista
  7. Me äitit ollaan ihmeellisiä... ollaanhan mekin ees joskus ansaittu se pienihetki kahden puolison kanssa ja sit ku me sen saamme, kaipaammekin sydäntä raastavasti lapsiamme ;) Elämä on... ihanaa <3 ja varmasti nautitkin yhteisestä ajastanne (hih... ainakin alkumetreillä)!

    VastaaPoista
  8. Ihana teksti. Kyllä laatuaikaa tarvitaan aina silloin tällöin, joskus ilman lasta, joskus kokonaan ittekseen :)

    VastaaPoista
  9. Ihania ajatuksia.Äitinä olo on joskus vaikeaa. Hyvä silti viettää välillä laatuaikaa kahdestaan:)

    Suloisia kesäisiä päiviä!

    VastaaPoista
  10. ihanat laatuajat :) niitä tarvitsee :) meilläkin oli 4 päivää kahdestaan mökillä <3 valvottiin aamu neljään, käytiin keskiyöllä uimassa ja peltattii korttipelejä höpisten, laulaen ja tanssien :)

    VastaaPoista