keskiviikko 8. elokuuta 2012

50 asiaa lisää

Koska mulla on aiheet bloggailun suhteen loppumassa, ainakin tällä hetkellä, ajattelin kertoilla 50 asiaa lisää itsestäni koska edellinen (tämä) postaus aiheesta olikin yllättävän suosittu. Joten tässä tulee ;)


51. En ole nähnyt nyt hirveästi painajaisia sen jälkeen kun ostin unisiepparin
52. Ehkä sitten uskon taikuuteen?
53. Yritän aina nukkua öisin min. 9 tuntia
54. Voisin hyvin kuvitella itseni ja perheeni asumaan ulkomaille lämpimään.
55. Suunnitellaan nyt lomareissua ainakin Vietnamiin perheen kesken, siellä ei olla vielä käyty.
56. En välitä uskonnoista, en ainoastakaan.
57. Haluaisin vielä opiskella, edes jotain.
58. En ole käynyt mitään muuta koulua loppuun kuin peruskoulun.
59. Olisin varmasti muuten, mutta aloitin työt niin nuorena
60. Muutin tosi aikaisin pois kotoa.


61. Mun mielestä bloggaaminen on alkanut maistua puulle koska tuntuu ettei meidän nurkissa ole enään mitään kuvattavaa ja jos on, kaikki niistä valittaa
62. Siksi olisi mukava saada toiveita teiltä lukijoilta mistä postaisin, ONKO NIITÄ? auttakaa
63. Isäni asuu helsingissä ja häntä on aina ikävä
64. Tahtoisin meille vielä kolmannen chihuahuan.
65. Aion tehdä läheiseen koirapuistoomme lapun jossa kehotetaan jättämään sairaat koirat puistoista pois!
66. En oikeastaan ikävöi yhtään Sisustus Aittaa
67. Pidän tämänhetkisestä työskentelytavastani
68. Saan myös kotoakäsin nähdä tyttäreni kehittyvän
69. Tahtoisin uuden auton, vaikkei tuossa tämänkään hetkisessä mersussa mitään vikaa ole
70. Haluaisin vain nukkua kun on se aika kuussa


71. Pokka pitää - on yksi tämänhetkisistä suosikkisarjoistani
72. Vihaan mennä vaunuilla + koirien kanssa meidän kerrostalosta ulos koska sitä ennen pitää suoriutua tuplaovista hyi.
73. Meidän tyttärellä on tällähetkellä syömättömyysvaihe
74. Nyt alkoi jo tuntua vaikealta näiden kertominen :D
75. Välillä haluaisin olla materialisti
76. Mutten kuitenkaan ole.
77. Tavarat eivät ole ikinä tehneet minua onnelliseksi
78. Minua ällöttää kun tyttärellemme tuputetaan joka suunnasta hirveästi leluja ja tytär vain rikkoo ne leikkimättä.
79. Nyt olen siivonnut lelut suojaan ja huoneesta löytyy vain legot(dublot) ja kirjat.
80. Isäntä pesi auton avaimet pesukoneessa


81. Ja nyt ne autonavaimet ei enään toimi
82. Ei olla kyllä kumpikaan jaksettu käydä ostamassa patteria niihin
83. Suututtaa tällähetkellä postin toiminta ja hitaus ja pakettien kadottaminen.
84. Pitäisi tilata neidille rokoteaika mutten saa aikaiseksi soittaa neuvolaan
85. Itsekin pitäisi hakea tulehduslääkettä jalkaan, iskias..
86. Haluaisin erota kirkosta
87. Harmittaa kun kesä oli niin huono
88. Haluaisin kuitenkin että olisi jo joulu
89. Mietin usein ketkä blogiani lukee
90. Haluaisin hypätä laskuvarjolla, sen tandem hypyn


91. Mökkeily on ihanaa, oli kesä tai talvi
92. Olen koukussa purukumiin
93. Hammaslääkärikin on valittanut leukani löysyyttä
94. Hampaille minulla ei ole ikinä tehty mitään
95. Olen neuroottinen myös hammaspesun suhteen, aina aamuin, päivällä, illalla
96. Olen jättänyt hampaani pesemättä ehkä 5 kertaa KOKO elämäni aikana
97. Kahvi maistuu pahalle jos suodatinpussin taitos ei osoita vasemmalle
98. Vessapaperi on väärinpäin jos se tulee seinää myöten
99. Haluaisin ottaa nyt päiväunet
100. Minulla on ikävä myös mummoani, hän kun ei enään ole ihan "läsnä"..

Iloista keksiviikkoa kaikille :)

19 kommenttia:

  1. Pyytelin ennenkin, ehdotan nytkin: top 5 lempiESINEET asunnosta. Semmoiset, joita katsomalla saat itelles hyvän fiiliksen. :)

    Täällä 22-vuotias kotiäiti yhdelle reilu vuodenikäiselle neidille lueskelee :) Musta sun blogi on ihana, vaikka mä olen myös sitä mieltä, että jos ei saa kiksejä tämän jatkamisesta, senkus pidät taukoa tai lopetat. Ei pidä tehdä juttuja, mikä tuo huonoa fiilistä. Kyllä mie surisin ja jäisin kaipaa uusia tekstejä silti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt mä toteutankin ton top 5 lempparit :)

      Kiitos sun kommentistasi, kyllä mä täällä olen :)

      Poista
  2. Minä luen!
    TEillä on aikas herkullisia ruokia ollut, niin vois olla kiva lueskella vaikka viikon ajan teidän "syömisiä" (ei se kyllä liity sisustamiseen mitenkään...) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, harmi kun ne vaan katoaa niin nopeasti sisuksiin :D

      Poista
  3. Täällä kaipailtaisiin lisää noita itsetehtyjä juttuja/kierrätystuunausta :)Kaikesta on kuitenkin kiva lukea.

    -Eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan niitäkin esitellään kun sen harvan kerran niitä tulee väänneltyä :)

      Poista
  4. Vattavakk! Meinaatko et purkan pureskelu aiheuttaa leuan löystymistä!! ääää ja mä kun luulin et se just vahvistaa tai jotain. Mä jauhaan aamusta iltaa. Jonka takia mulla on myös vatsalaukussa kieltämättä joku häikkä. En ainakaan mene lääkäriin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mut voihan se olla että joku toinenkin asia edesauttaa leukoja löystymään, hahahaha :D

      Poista
  5. Tykkään lukea monipuolisia postauksiasi mm. kodista, sisustuksesta, tuunauksista, ruoanlaitosta ja ulkoretkistä. Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kaikista niistä onkin täällä aikapaljon juttua ja tuntuu ettei samoissa nurkissa riitä enään esittelemistä :D

      Poista
  6. Mäkin tykkään blogissasi siitä kun postailet monipuolisesti monesta aiheesta. En kyllä oikein osaa sanoa mitään ehdotusta postausideaksi :(

    VastaaPoista
  7. ihan perus arkipostaukset on kivoja, missä esittelet mitä olette tehneet ja missä asuissa? :) sisustusjututkin on kivoja joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitähän täällä onkin jo alkanut vilkkua :)

      Poista
  8. Kummasti vaan aiheita saat vaikka välillä tuntuisikin ettei irtoa, mutta hienosti irtoaa. tykkäsin tästäkin poustauksesta. jotkut ihan naurattivat :-) siis hyvällä :-) ja sitten osa on vaan niin rehellistä ja suoraa :-) tuo top 5 ehdotus on myös kiva :-) sitten ystäväni viivi(villistävirityksestä) oli laittanut blogiinsa jonkinlaisen kuvahaasteen. elikkäs tyyliin: valitaan aihe ja sitten sitä pohditaan ja kuvataan viikonaikana. ja voihan tietty esitellä "aihetta" erilaisissa käyttötarkoituksissa tai jotakin sellaista...sulla varmasti ideoita pullahtaa :-)

    VastaaPoista
  9. Hauskoja paljastuksia :) Tee videopostaus!

    VastaaPoista