maanantai 10. marraskuuta 2014

Vieläkö on aikaa?

Niin se viikonloppu taas vierähti menojaan ja kauniit arkiaamut ovat täällä jälleen meitä ilahduttamassa.
Tänään täällä onkin ollut harvinaisen aurinkoinen päivä. Koko viikonlopun kelit osoittivat mieltänsä sateella mutta nyt on aika ryhtyä tuumasta toimeen ja viimeistellä pihalla loputkin askareet ja siunata paikat talvea varten. Siitä tulikin mieleeni, olisiko säät vielä armollisia istuttaa vielä muutama kukkasipuli maahan? Mitä sanoo asiantuntijat? Minulla kun ei vielä kokemusta ole.


Tuollainen satsi olisi vain jäljellä, kesän lopulla kun tuli aikamoinen urakka kuitenkin tehtyä noita istutellessa niin liekö vielä tarkenevat jos ne maahan tuikkasen?
Oli muuten koirien kannalta sellainen punkkiparatiisi tämä pihamme, 2-4 kertaa viikossa jollakulla neljästä kaveruksesta oli tämä viheliäinen vieras joten tehtiinkin kunnon pihan raivaus isännän kanssa. Puskaa ja aluskasvillisuutta lähti pihalta todella paljon ja koska nurmikkoa ei keretty vielä istuttaa, on meidän piha oikein imartelevan näköinen ;)
Noh, kohta lumi peittää maan ja keväällä ennen nurmikon laittoa, ainakin nämä kaunokaiset piristävät pihaamme.


Aurinkoista syysarkea Sinulle!

FOLLOW
// INSTAGRAM // PINTEREST // FACEBOOK //

13 kommenttia:

  1. Mikä on toi ihana pinkki tossa alimmassa kuvassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vanha kaivon vesipumppu jonka ruosteisen komeuden spreijasin kesällä pinkiksi :D

      Poista
  2. Joskus tullut laitettua vaikka on pakkastakin ja hyvin keväällä kasvaneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä enään laittaisi. Eihän ne kerkeä enään juurtua!

      Poista
    2. Ei ole tänne pakkasta luvattu vielä, kokeilemalla selviää :)

      Poista
  3. ♥varmasti sipulikukat onnistuu vielä. Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  4. Mullakin on pari pussillista! Samaa mietin täällä..istuttako vaiko ei :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nyt tulin siihen tulokseen että kyllä se on riski otettava, keväällähän sen näkee lähtevätkö tulemaan :)

      Poista
  5. Juu jäivät siulit laittamatta, hih...Vaan pittäähän sitä ensi syksyksikin noita hommia jättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jokasyksyinen urakkahan tämä onkin ;)

      Poista