keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Backyard wonderland







...tai ainakin sellaiseksi kovasti olen tätä pihaa muokkaamassa ;)
Me ollaan taas aika ahkerasti jaksettu elää takapihalla. Siksi pikaisesti päätin muutaman kuvankin tästä takapihaprojektista teille napsaista. Terassilaatat/kivet löytyi omalta pihalta maanalta, jep, uskokaa tai älkää. Oli nimittäin aikamoinen viidakko koko olematon takaterassi ja viime syksynä kaivettiin matalaksi koko helahoito ja meikäläinen suunnitteli ja latoi sitten tuon terassin kasaan polkuineen. Oli kyllä kätevää kun kaikki materiaalit löytyivät omasta takaa ja pihalta löytyi vielä luonnon kiviä joilla reunustin terden ja polut. Kierrätys jälleen kunniaan ;) Siitä sitten pikkuhiljaa olen jopa kukkiakin istutellut. Syksyllä helmililjoja terdeä reunustamaan, tulppaaneja ja narsisseja sinne sun tänne ja tänä keväänä leikkokukkia. Kuuliljoja ja muita puskia löytyi omasta takaa ja kaikkeahan jännittävää tuolta näyttää nousevan.

Hyötyviljelmät ovat kaikki neljässä korotetussa istutuslaatikossa pihan nurkassa. Nekin saivat vanhoista ikkunoista "hatut". Löytyy toistaiseksi vain 2 tomaattia, täytyy ostaa muutama lisää koska reissatessamme alkuvuodesta, tomaatin taimet kokivat täystuhon kotona. Zucchinia löytyy 6kpl, kurkkua 2kpl, sitten on nämä perus yrtit ; salviat, basilikat, ruohosipuli, rosmariini, korianteri, persilja, iisoppi....lista on loputon. Erilaisten salaattien (lehti/kerä ja mangoldi) lisäksi viljellään myös retiisiä, hernettä ja ruusu-ja pensaspapua. Ryytimaa on sitten vielä erikseen ;) Mulla on nimittäin tavoitteena pystyä toimimaan kesän lopulla mahdollisimman omavaraisesti. Toivottavasti.

Pakko siirtyä nyt jälleen imuroinnin jälkeen pihaa putsaamaan. Ajotie ja terassit on roskaa ja siitepölyä täynnä. Ei tässä enään hienostelut auta. Onneksi on lehtipuhallin :D Nurmikonkin leikkaan.

Kurkataan ensikerralla vaikka etupihan terdelle, kunhan senkin putsaan ensin siitepölystä ;) Kiva jos jaksoit lukea tänne asti. Kuvat nyt on räpsitty vähän niin ja näin kiireessä, huomaatte varmaan karvapallot? Oli nimittäin toisella silmällä vahdittava ettei kukaan päätä lähteä pihalta vaikka lenkille ;)

Pihakustannukset tähän asti - alle 100€

Aurinkoa päivääsi!

ps. jos seuraatte minua Instagramissa niin sieltä löytyy kuva miltä takapiha näytti ennen tuota terassia (viikolla 45 muistaakseni) ;)

4 kommenttia:

  1. Kierrätys todellakin kunniaan:) näyttää niin kutsuvalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi tosiaan maksaa maltaita kun hyvällä mielikuvituksella saa ilmaiseksikin superkivan lopputuloksen :) Kiitos! Koko takapihaa en vielä jaksanutkaan kuvailla.

      Poista
  2. Aivan ihana tunnelma pihallanne! Pidän siitä, että vanhaa kierrätetään. Itse, kun haluaisin pelastaa kaikki käyttökelpoisen kaatopaikalta. Niin monia asioita voi hyödyntää uudelleen ja tarpeen vaatiessa, vaikka vähän fixatakin omiin tarpeisiin sopivaksi. :)

    VastaaPoista
  3. Olettapas olleet uutteria...Täällä meillä niin kylymää että pihaelämä vielä eessäpäin :)

    VastaaPoista