maanantai 1. kesäkuuta 2015

DIY hylly



Viikonloppuna tuli kokeiltua ja nikkaroitua olohuoneeseen hylly. Kauan se siihen jotain kaipasikin, televisio oli seinällä ruma, en saanut aikaiseksi koskaan laittaa johtoja piiloon ja nyt ne kätkeytyy kätevästi kaapin taakse, paitsi aika mytyssähän nuo tuolla nurkassa näyttää vieläkin olevan ;)
Tällähetkellä ainakin näyttää siltä että hylly saa luvan jäädä, ihan hauskalta se vaikuttaa ja itseasiassa hieman paremmalta kuin mitä paperille piirsin. Tavaroiden en usko olevan hyllyllä lopulliset, kuhan jotain sinne mätkäisin kuvauksien ajaksi. Kyllä tästä vielä olohuone tulee. Ja hei, tulihan sitä viikonloppuna ja jopa viimepostauksen jälkeenkin puuhailtua yhtä sun toista, kuvattuakin mutta nähtävästi tuo kesäinen aurinko on houkutellut enemmän kuin bloggailu ;) Näette kyllä sitten, pihapuuhia ja nikkarointeja on harrastettu, yksi pihakoriste odottaa maalia vielä pintaansa.

Nyt hilppaisen kyllä kullan kainaloon, pusuttelemaan kiitokseksi kun tuo mokoma tasan 6 vuotta sitten keskellä kirkasta päivää tuli ja kosi ;) puss.

10 kommenttia:

  1. Onpa ihana hylly! Kyllä taidoillasi teille tulee varmasi kiva olkkari, on jo! :)
    ps. kiva kun postailet hieman useammin, blogistasi saa aina hurjasti inspiraatiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna kovasti ja hauska että olet löytänyt tänne takaisin ja koet saavasi höpinöistäni jonkinlaista inspistä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin vielä siitä tykkään, tosin eihän se ole ollut seinällä kuin tovin vasta ;) mulla kun on valitettava taipumus kyllästyä hyvin pian.

      Poista
  3. Kyllä onkin tuohon tilaan just sopiva näppärä hylly! Kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgit, kun töllöä ei katsota niin katsellaan mielummin hyllyä ;)

      Poista
  4. Onnea vuosipäivän johdosta! Ja hieno hylly!

    VastaaPoista
  5. Ompas kiva hylly, sopii mainiosti tuonne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :) Toistaiseksi juu miellyttää silmää ;)

      Poista