keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Inspiroitumista




Kirjaston kautta kulkeneen pitkän pyörälenkin jälkeen on aika nautiskella itse selailemalla ehtymättömiä unelmien ja innoituksen lähteitä. Ranskalaiset kodit, ah, niiden maanläheiset materiaalit, patinoituneet huonekalut ja lukuisat eri vaaleiden sävyt. Silmäruokaa kerrakseen sisustajalle. Näistä inspiroituneena yritän suunnitella meillekin puhdasta tyyliä - selkeitä linjoja, rentoja luonnonmateriaaleja vivahduksella ranskalaista tunnelmaa ;) pst. aika puhdasta lounastakin on tullut nautittua tyttären kanssa jaettujen puuhailujen ohella.

"Olohuoneen kuuluu olla mahdollisimman mukava ja useimmiten myös hyvin kodikas. Harvoin hienosta ja monimuodollisesta olohuoneesta löytyy yksinkertaista ja hillittyä eleganssia"

Näillä eväillä kohti torstaita!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Me muutettiin





...mutta ihan samassa osotteessa asutaan ;) Purkasin ja kävin läpi viimeisimmän muuttolaatikon 9 kuukauden takaa joten nyt ollaan virallisesti sitten muutettu, onneksi olkoon! On helpottavaa tietää autotallia, varastoa ja jokaista kaappia/laatikkoa myöten mitä missäkin on, eli kaikki turhat on myyty. Puhdistavaa.
Viikonloppuna tosissaan tyhjennettiin ja siivottiin ulkoa autotalli + varasto ja kaikki laatikot tuli setvittyä ja järjestettyä läpi. Nyt jos alkaisi pikkuhiljaa kotiakin sisustamaan, meinaan löytyi kaikki omat sisustus esineetkin laatikoista ;) mokoma kun sinne ne olen unohtanut.

Tuollainen retro aarrekin varaston perältä tuli vastaan. Pääsi sisälle heti paraatipaikalle. Takapuoli kiittää, on kaveri aika letkeä istuttava. Riitaakin jo melkein tullut että kuka siinä saa pakaroitaan lepuutella ;)

Mä olen niin onnellinen päästyäni eroon tavarahelvetistä. Kannatti urakoida niin sisällä kuin ulkona. Kiitos minä. Kukatkin sain omalta pihalta.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Mullasta ryytimaaksi



Tänään oli aurinkoisen sään kunniaksi tehtävä malttamattoman puutarhurin ele ja käytävä ostamassa valmiita taimia, jaiks. Jotenkin tuntuu että rakkaudella jo helmikuusta lähtien ikkunalaudoilla kylvetyt hyötykasvit ei ole saavuttanut yhtä kehuttavia mittoja kuin nämä uudet tulokkaat. Eipä nuo kyllä lompakon nyörejäkään kiristänyt, mukaan kun laskee hyvällä hoidolla saadut sadot per taimi, verrattuna mitä vaikka rasiallinen pikkutomaatteja kaupassa kasvaa.

Ryytimaa sai perunoiden, herneiden ja jäävuorisalaattien lisäksi myös porkkanaa. Oli mokomat siemenpussissa jo narun päässä niin jää naapureilta taas persetervehdykset väliin kun ei tarvitse niitä harvennella ;) Mutta tuli noita pusseja muuallekin jälleen tyhjenneltyä, tarkkaa puuhaa tämä istuttelu, mutta ennenkaikkea jännittävää näin ensikerta pihalaisena.

Kysymys: Oletko koskaan saanut rosmariinia kasvatettua siemenestä?

Minä en.

Mitä mainiointa keskiviikko iltaa :)

perjantai 15. toukokuuta 2015

Elämäni ensimmäinen GG


Koittihan se päivä minullekin jolloin ostan elämäni ensimmäisen massatuotanto trendin, Green Gaten liinan. Kaunishan se on, täytyy vain osata se piilottaa johonkin kauniisti "esille" ettei tuo isäntä siihen kätösiään pyyhkäise ;) Sopii kyllä kotiin täydellisesti. Tiedä sitten alkaako tästä keräilyvimma, hm, löytää niitä kaunokaisia varmasti ilman the merkkiäkin.

Nyt kuitenkin se on astuttava ulos. Eilisen, kevään ensimmäisen ukonilman jälkeen meitä hellii mitä uskomattomin ilma. Täytyy mennä taas perse pystyssä naapureiden iloksi pihalle kyykkimään, pioniunikot meinaan tänään saada kylvettyä.

Iloa viikonloppuusi :)

torstai 14. toukokuuta 2015

Kevät herättää bloginkin eloon








Huhuu? Onko täällä ketään?

Minä ainakin tulin jälleen, ja tällä kertaa ihan jäädäkseni. (Tainnut sanoa noin muutaman kerran;). Kevät aurinko on vain tehnyt ihmeitä niin mielelle, pihalle ja nähtävästi blogillekin. Tuli meinaan ihan ikävä.

Mitä me ollaan sitten tehty? Töitä, sukuloitu ja aloitettu puuhat pihalla. Neliö neliöltä töpötelty nurmikonsiemeniä maahan, alkavat muuten tuottaa jo hiukkasen tupsuja, rakenneltu istutuslaatikoita, käännetty multaa ryytimaata varten, perunatkin laitettiin ja istuteltu kaikennäköistä.
Ainiin, saatiin me pavekin(paviljonki) kasaan. Kaipaa kenties pesua? ;)

Onnellinen olen kuitenkin nähdessäni, kun jokaisesta multaan työntämästäni siemenestä lähtee kipuamaan jotakin valoa kohti. Samoin kaikkea muutakin jännittävää puskee mullan alta pihalla jokapuolelta. Kyllä tässä on hommaa opetellessa jokaisen kasvin nimiä, phuh.

Nyt taidankin mennä jälleen tunkemaan niitä siemeniä sinne multaan, vaikka väkisin ;)

ps. kauhukseni huomasin että blogilista lopettaa toimintansa?! Missä sitten kaikki blogit ovat?